Huipakat

Huipakat on 11-13-vuotiaiden ryhmä, joka on innokas oppimaan uutta ja esiintymään. Moni ryhmäläinen on nuoresta iästään huolimatta ollut mukana toiminnassa jo useita vuosia. Ryhmässä on tilaa uusillekin tanhuujille.
Huipakoiden harjoituksissa tutustaan kansantanssin maailmaan erilaisten laulu-, liikunta- ja rytmileikkien kautta sekä tietenkin lapsille sopivia tansseja tanssien, perinteitä unohtamatta, mutta uusilla mausteilla maustettuna. Harjoituksissa opetellaan kansantanssin askelikkoja, kuvioita sekä perinteisiä ja uusia tanssikoreografioita. Samalla opitaan ryhmässä toimimisen taitoja, ja tärkeintä on yhdessä tekemisen ilo ja uusien kokemusten saaminen tanssin ja musiikin parissa.
Viikoittaisten harjoitusten lisäksi ryhmä esiintyy seuran omissa juhlissa sekä lähiseudun tanssitapahtumissa. Vuosittain on mahdollista osallistua myös valtakunnallisiin tanssitapahtumiin, kuten Pispalan Sottiisiin ja Lasten Kalenoihin. Reissut ja seuran omat koko perheelle suunnatut päiväleirit ovat mukavaa yhteistä aikaa ryhmäkavereiden kanssa, joissa myös kotijoukkojen on helppo tutustua toisiinsa.
Ryhmän harjoitukset kaudella 2023-24 maanantaisin klo 18-19.30, Hannunsalilla Rautatienkatu 3:ssa.
Ryhmää ohjaa ammattipedagogi Béla Gazdag!
Tiedustelut ryhmän ohjaajalta Bélalta tanssibela@gmail.com


Kuva kevätjuhlasta 2021