Himpulat

Kuva kevätjuhlasta 2021

8 - 10-vuotiaat Himpulat ovat innokas joukko pikkutanhuujia. Moni on nuoresta iästään huolimatta ollut mukana toiminnassa jo neljä-viisi vuotta. Uudetkin tanssikaverit on kuitenkin aina otettu ilolla mukaan ryhmään.

Himpuloiden harjoituksissa tutustaan kansantanssin maailmaan erilaisten laulu-, liikunta- ja rytmileikkien kautta sekä tietenkin pieniä tansseja tanssien, perinteitä unohtamatta, mutta uusilla mausteilla maustettuna. Samalla opitaan ryhmässä toimimisen taitoja, ja tärkeintä on yhdessä tekemisen ilo ja uusien kokemusten saaminen tanssin ja musiikin parissa.

Viikoittaisten harjoitusten lisäksi ryhmä esiintyy seuran omissa juhlissa sekä lähiseudun tanssitapahtumissa. Vuosittain on mahdollista osallistua myös valtakunnallisiin tanssitapahtumiin, kuten Pispalan Sottiisiin ja Lasten Kalenoihin. Reissut ja seuran omat koko perheelle suunnatut päiväleirit ovat mukavaa yhteistä aikaa ryhmäkavereiden kanssa, joissa myös kotijoukkojen on helppo tutustua toisiinsa.


Ilmoittaudu Himpuloihin TÄSTÄ

Ryhmän harjoitukset kaudella 2023-24 maanantaisin klo 17:00-18:00,
Lahden keskustassa Hannunsalilla, Rautatienkatu 3, sisäpiha, 2.krs.


Tiedustelut ryhmään liittyen ohjaaja-Bélalta (tanssibela@gmail.com).

Ennakkoilmoittautuminen on välttämätöntä.